tiistai 29. marraskuuta 2011

Korin muodonmuutos

Vuosi sitten syksyllä toin omenoita vanhempien omenapuista alla olevalla korilla meille kotiin ja siitä asti on kori jäänyt suoranaisesti kitumaan meidän takapihan terassille säiden armoille. Kovin olen huonosti sitä kohdellut, ihan on tummunut ja kostunut. No, päätin nyt vihdoin pelastaa sen ennen kuin se kokonaan kuolee pois.

Alkutilanne oli siis tämä. Koriparka oli kovin huonossa kunnossa.


Meiltä löytyi kotoa Tiimarista viime joulun alla ostamaani spraymaalia. Aluksi aloin maalaamaan hopealla, koska olen enemmän hopean ystävä  kuin kullan. Mutta tottakai se meni ja loppui kesken. Ja koska en ole kärsivällinen näissä asioissa enkä jaksanut odottaa että saan hankittua uuden purkin, niin piti sitten käyttää kultamaalia.


Tuo kuva oli siis otettu ulkona. Sisällä kori näytti maalattuna tältä:


Sitten vielä vähän hepenettä päälle, oikein rusetti joulun kunniaksi:


Eli sain kuin sainkin korin pelastettua, vaikka se olikin lähes kuoleman partaalla! Nyt täytyy vaan vielä keksiä nuortuneelle korille jotain virkaa, ettei se taas joudu jonnekkin kätköihin homehtumaan :)

4 kommenttia:

  1. Noita korijuttuja ei ole koskaan liikaa...Tuo etellisen postauksen herkku tosi makiata...Ollaan kokkeiltu :)

    VastaaPoista
  2. kauniita koreja.
    Minuakin ne viehättää.♥

    VastaaPoista
  3. Noi pienellä muutoksella. Kori muutti ilmettä täysin :)

    Hyvää itsenäisyyspäivää, Sinulle !

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...