maanantai 19. syyskuuta 2011

Lahjakassi


Päätin kokeilla tehdä itse lahjakassin, näitä voisikin tehdä muutaman valmiiksi kun niitä aina silloin tällöin tarvii. Joskus kun on hankalan muotoinen lahja, ei aina meinaa saada nättiä pakettia, niin silloin nämä kassit ovat käteviä.

Keskivahva paperi on näihin hyvää, itse tein kartongista, mutta olisi mielellään ehkä voinut olla inan ohuempaakin paperia, vaikka kyllä tämäkin toimi ihan hyvin. Itse käytin muottina vanhaa kynttilärasiaa, mutta muotin voi valita sen mukaan minkä kokoisen kassin haluaa tehdä.


1. Leikkaa paperista muotin ympärysmitan mukainen kappale, lisää noin 10cm liimausvaraa. Mieti kassin korkeus ja lisää valmiiseen korkeuteen 6 cm sekä pohjan taitevarat. Ensimmäiseksi taita ja liimaa paperin yläreunasta ja toisesta sivusta n. 6 cm sisään.


2. Pane muotti (kirja, rasia tms.) paperin keskelle. Kääri paperi muotin päälle niin, että päät menevät reilusti päällekkäin ja taitereuna jää päällimmäiseksi. Tarkista myös, että yläreunan taitos pysyy linjassa. Paina liimaukset lujasti paikalleen.

3. Käännä pohjareunan käännevarat samalla tavalla kuin paketoisit lahjaa. Liimaa pohjaläppä paikalleen ja poista muotti kassin sisältä.

4. Kassin voi nyt taittaa halutessaan litteäksi työntämällä sivut sisään ja nipistämällä yläreunat vastakkain. 
5. Koristele kassi haluamallasi tavalla. Lopuksi tee vielä rei´ät kantonaruja varten. Pujota sangat rei´istä ja solmi päät.

7 kommenttia:

  1. Hienosti tehty.
    Hauska on saada lahja noin kauniissa kassissa.

    VastaaPoista
  2. Tuollaisia nimenomaan pitäisi tehdä iso kasa varastoon. Samaten kortteja. Yleensä kun niitä tarvitsisi ei niitä ole missään eikä ole myöskään aikaa tehdä. Kiva idea ja kaunis toteutus!

    VastaaPoista
  3. Eipä ole edes tullut mieleen, että tuollaisen lahjakassin voisi itse tehdä. :) Kiitos ideasta. Pitää varmaan viimeistään joululahjoille koittaa tehdä.

    VastaaPoista
  4. Loistava idea! Voinko käyttä tätä meidän marttaillassa?

    Mä en itse keksi mitään tämmösiä nokkelia juttuja. Oon vähän köntys.

    VastaaPoista
  5. Juuri tänään mietin , että miten tämmöinen tehdään ja sitten sattumalta löysin blogisi Sopulisiankantaa blogin kautta. Vautsi, kiitos että jaoit tämän meille kaikille :)

    VastaaPoista
  6. Juuri tänään mietin , että miten tämmöinen tehdään ja sitten sattumalta löysin blogisi Sopulisiankantaa blogin kautta. Vautsi, kiitos että jaoit tämän meille kaikille :)

    VastaaPoista
  7. Tätä mä sanoisin helpoksi ja selkeäksi ohjeeksi, iso kiitos!

    Katja

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...