tiistai 6. joulukuuta 2011

Paperirullan uusiokäyttö

Jos ei ole sattunut ostamaan sellaisia pöntöstä huuhdeltavia vessanpaperirullia, joita on mainostettu tv:ssä, niin tässä muutamia ideoita, mitä tyhjillä rullilla voi tehdä :)

Ihan ensi alkuun pikkupaketteja, joita itse olen tehnyt nyt jouluksi. Näiden kätkemät lahjat esittelen sitten joulun jälkeen, ettei vaan vahingossakaan paljastu ennen aikojaan asianomaisille, jos vaikka sattuvat blogia jostain syystä vilkaisemaan :)


Kaksi alempaa pakettia tein sillä tavalla, että kiedoin rullan ympärille palan kuviollista paperia, jonka teippasin kiinni paketin takapuolelta. Sitten vaan käänsin reunoilta ylijäävät osat rullan sisään (leikkasin paperista sen verran reilun, että rullien yli jäi 1-2senttiä). Hiukan laitoin rullan sisäpuolellekin teippiä, ettei jää repsottamaan mitkään reunat. Lopuksi vielä käänsin rullien reunat kuvan osoittamalla tavalla sisään.
Kaksi ylempää pakettia tein Annan Aarteet -blogin ohjeen mukaan, mutta koin itselle helpommaksi ja sopivammaksi tavaksi tuon edellä mainitus tavan.

Sitten vielä aikani kuluksi googlettamalla etsein mitä kaikkea ihmiset ovat tehneet wc-/talouspaperirullista. Ihan kivoja ideoita tuli vastaan. Tässä muutamia oman mielenkiintoni herättäneitä ideoita:
























Ja ei kun säästämään tyhjiä paperirullia! :) Niin ja HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE! <3

13 kommenttia:

  1. Kuka ennää kaipaa hajoavia rullia kaiken tämän ideatarjonnan jäläkeen :)

    VastaaPoista
  2. Lovviisan kanssa ihan samaa mieltä. Paperirullat on hyvin monikäyttöisiä.

    VastaaPoista
  3. Onpa paljon kivoja ideoita paperirullista! Varsinkin nuo seinäkoristeet on ihania, sellaisen kun saisi joskun itsekin askarreltua.

    VastaaPoista
  4. Tosi paljon kivoja ideoita. Harmittaa kun oon ollut Soft Embo -uskollinen, ja nyt joudun kyllä vaihtamaan johonkin muuhun merkkiin koska haluan alkaa säästää rullia! :D Muutenkin ne vessasta huuhdottavat ovat ihan typeriä; koiran aktivointiinkaan ne eivät kelpaa ja muutenkin epäilyttää mitä vanhat kerrostalon putket ilahtuvat moisesta kuitumössöstä...

    VastaaPoista
  5. Voi ei, mä raahasin muovipussillista tyhjiä paperirullia mukana ainakin 3muuttoakin ja nyt ne on nakattu viime muutossa roskiin kun aattelin että hittooko noita raahaan vuodesta toiseen mukana. Äh, eikun uus keräys alkuun :D

    VastaaPoista
  6. Kyllä ihmisillä on hienoja ideoita,wau!

    Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania ideoita paperirullista! Minä oon kokeillu noita samoja lahjapakkauksia ja hyvin toimii, http://aarnilintu.blogspot.com/2011/11/persoonallisia-lahjapaketteja.html Nyt vaan sitten pieniä paketteja jouluksi niin pääsee näitä heti käyttämään:)

    VastaaPoista
  8. Kyllä on hienoja idiksiä! JA paketit kauniita todellakin!

    VastaaPoista
  9. Nyt kyllä sanon WAUU...uskomattoman kauniita töitä paperirullista:)

    VastaaPoista
  10. Ihania nuo pikkupaketit! Nyt tiedän millaisiin paketteihin tekemäni korut paketoin. :)

    VastaaPoista
  11. Sun blogisi on niin ihana, että laitoin sulle tunnustuksen :)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...