sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Koirat sydämissä

Tuossa aiemmin tällä viikolla tein postauksen tekemistäni risusydämistä. Siinä kävi nyt sitten tällä tavalla, kun meillä sattuu asumaan kotona myös yksi sellainen Sofi-otus. Hänestä oli kiva hieman muokata näitä tekemiäni sydämiä uuteen uskoon:


Noh, eipä sitten muuta kuin metsään etsimään lisää risuja, kun ajatuksena oli tehdä kuitenkin seinäkoristeet, mutta ei tuota nyt enää ihan kehtaa seinälle laittaa :P Ja teinkin sitten kaksi uutta sydäntä ja niistä tulikin omasta mielestäni kivemmat kun ensimmäisistä!

 vasemman puoleinen tehty pajuista ja oikeanpuoleinen koivusta


 Tilasin jonkin aikaa sitten Tessukalta puusta tehtyjä koiraprofiileita; kolme westietä ja yhden sheltin. Mietin vielä, että pitäisikö laittaa joku rusetin tynkä tuohon sydämen "hännän" juureen...?

sheltin ja westien kiinnitän tähän sydämeen ja ajatus olisi laittaa tämä meidän etuoveen tai sen viereen seinälle. Mutta vasta sitten kun meille tuo shelttipentu muuttaa parin viikon päästä. Tällä hetkellä tässä talossa asustaa vain westie :)

 Vanhemmilleni ajattelin viedä tämän toisen, heillä myös kaksi westietä.

3 kommenttia:

  1. Todella kivoja, sekä helpon näköisiä sydämiä.
    Täytyypä ottaa vinkistä kiinni ja väkerrellä itsekin samanlaisia:)

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, eipä siis pääse tekeminen loppumaan ;)

    VastaaPoista
  3. Apua miten paljon kaikkia ihania juttuja tämäkin blogi sisältää! Olet kyllä todella taitava. :)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...