tiistai 22. marraskuuta 2011

Messut ja pari joululahjaa

Viime viikonloppuna lauantaina tuli käytyä Tampereella Suomen kädentaitomessuilla. Ensimmäistä kertaa tuli oltua käsityömessuilla ja hienoahan siellä oli. Porukkaa oli vain niiiiiiin paljon, että välillä piti kovastikin tunkea että pääsi eteenpäin liikkumaan. Että miinuksena oli kyllä se tungos, mutta muuten tykkäsin kovasti päivästä. Kauheasti kaikkea nähtävää oli ja hirveästi olisi ollut ostettavaakin, mutta kovin paljoa ei sitten kuitenkaan tarttunut mukaan. Ideoita kylläkin!


























Ostin messuilta käsintehdyn nahkaisen rannalaukun, jossa olen ajatellut säilyttää tästä eteenpäin rahapussiana ja korttilompakkoa. Sitten ostin käsintehdyn pellavaisen säilytyspussukan, joka roikkuu itsetehdyssä puuhenkarissa. Tämä oli mielestäni älyttömän suloinen! Lisäksi ostin helmiä, joista tarkoituksena olisi vähän väsätä joululahjoja...
































Sitten mukaa tarttui nämä kaksi koruhuivia, hauskoja asusteita mielestäni! Valkoinen tuli itselle ja oranssihtava lahjaksi.

Ja olen jo kaksi joululahjaakin saanut hankittua ja paketoitua! Jeij, sain siis lahjojenhankintaprosessinkin vihdoinkin käyntiin! En nyt viitsi kertoa pakettien sisältöä, jos lahjansaaja sattuisi blogia jostain syystä lukemaan. Vähän myöhässä taas lähdin liikkeelle, pahoin pelkään että saattaa jäädä paljon lahjahankintoja viime tippaan tänäkin vuonna... :)

2 kommenttia:

  1. Kauniita ostoksia olet tehnyt.
    Minullekin kelpaisi tuo koruhuivi.

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita ostoksia !
    Nuo huivit erityisesti , wau :D

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...